Sointumerkkejä kirjoitettaessa tärkeintä on yksiselitteisyys. Sointumerkin tulee olla tulkittavissa vain yhdellä tavalla!
Seuraavassa muutamia perussääntöjä (merkinnät sointumerkissä vasemmalta oikealle):
- soinnun perussävel isolla kirjaimella, mahdollinen kromaattinen muunnos etumerkillä, ei päätteellä (siis C#, ei Cis);
- sointutyyppi, jonka jälkeen mahdolliset muunnos- ja lisäsävelet suurimmasta pienimpään, joko sulkumerkein tai ilman;
- muunnos- ja lisäsäveliä edeltävät kromaattiset merkit tulee erottaa jollain tavalla perussävelen kromaattisesta merkistä (esim. sulut, soinnun "7" tai vastaava);
- jos muunnos- tai lisäsäveliä on paljon, laitetaan ne kahteen riviin;
- soinnun mahdollinen käännös tai muu pohjasävel kauttaviivan jälkeen viimeiseksi oikealle;
- sointumerkinnöissä käytetään aina angloamerikkalaisia sävelnimiä "B" ja "Bb".
Seuraavassa esimerkkejä oikein kirjoitetuista sointumerkeistä ja kunkin sointumerkin sisältämät sävelet ahtaassa asettelussa. Ylhäältä alas: perusduuri-, perusmolli-, molliseptimi- ja dominanttiseptimisointuja sekä käännettyjä ja modaalisia sointuja:
Huomaa, että todellisuudessa sointumerkkejä ei välttämättä tulkita yllä esitellyissä asetteluissa. Myös sointumerkkien sisältämät sävelet saattavat tulkinnallisista syistä vaihdella hivenen edellä esitetystä.
Sointumerkit kirjoitetaan aina viivaston yläpuolelle ja rytmisesti oikeaan kohtaan. Pianonuotissa sointumerkit kuitenkin kirjoitetaan viivastojen väliin:
Sointumerkkien kanssa käytetään usein säveltasottomia nuotteja osoittamaan soitettavaa rytmiä:
Sointumerkkien kanssa käytetään myös ns. iskunkertausmerkkejä. Tällöin sointumerkit tulkitaan (rytmisesti) tyylin sanelemalla tavalla:
Usein sointumerkkien yhteydessä annetaan myös sointuasettelun ylin sävel eli lead. Seuraavassa kaksi vaihtoehtoista merkintätapaa:
Seuraava: 19. trillit, tremolot ym.
© 2007 Jere Laukkanen