Tavallinen tahtiviiva ulottuu ylimmästä viivaston viivasta alimpaan, ei yhtään alle tai yli. Paksuudeltaan tahtiviiva vastaa viivaston viivaa tai on hivenen sitä paksumpi:
Nuotin seuraaminen on helpompaa, jos tahtiviivat eivät ole allekkaisilla viivastoilla täysin samassa pystylinjassa toistensa kanssa:
Kaksoistahtiviivaa käytetään erottamaan rakenneosia toisistaan, merkitsemään mahdollisia hyppyjä nuotissa (segnot, codat) sekä korostamaan tärkeitä muutoksia, esim. sävellajin vaihtumista (ks. kohdat 5., etumerkit ja 12., rakennemerkit):
Loppumerkillä merkitään kappaleen loppu tai laajemman teoksen osan loppu:
Yhdelle viivastolle kirjoitettaessa ei viivaston vasemmassa laidassa käytetä tahtiviivaa (ks. kohta 2., nuottiavaimet). Useamman yhtäaikaisesti luettavan viivaston muodostaman "systeemin" vasemmassa laidassa sen sijaan käytetään ns. systeemitahtiviivaa:
Systeemitahtiviiva on aina yhtenäinen kokoonpanosta riippumatta. Sen sijaan muut tahtiviivat katkaistaan instrumettiryhmien (-sektioiden, -kuorojen) välistä, viivastoja yhdistävien hakasten mukaisesti:
Lauluviivastojen tahtiviivat (myös lauluyhtye-, ja kuoronuoteissa) kuitenkin katkaistaan aina kaikkien viivastojen välistä, jotta laulun sanat mahtuisivat nuottikuvaan paremmin.
Kappaleen alkuun ei merkitä tahtiviivaa, paitsi jos nuotti alkaa kohotahdilla. Tällöin käytetään kaksoisviivaa:
Katso lisää tahtiviivojen merkitsemiskäytännöistä kohdista 1. viivastot, 2. nuottiavaimet, 5. etumerkit, 7. tahtiosoitukset, 10. nuottien välistys, 11. kertausmerkit ja 12. rakennemerkit.
Seuraava: 7. tahtiosoitukset
© 2007 Jere Laukkanen