Kertausmerkkejä on kolmenlaisia:
- iskuja kertaavia;
- tahteja kertaavia, sekä;
- rakenneosia kertaavia.
Iskunkertausmerkit
Iskun mittaista nuottia seuraava, viivaston toisesta neljänteen viivaan ulottuva kenoviiva ilmaisee, että 1. iskulle kirjoitettu nuotti tulee toistaa yhtä monta kertaa kuin kenoviivoja on tahtiin merkitty:
Iskunkertausmerkkejä käytetään rytmimusiikissa kuitenkin yleisemmin osoittamaan pulssin kulkua nuottikuvassa, varsinkin improvisoidun soolon sointukierron merkitsemisessä solistille sekä vapaata säestystä sisältävissä rumpu-, basso, kitara tms. säestysstemmoissa:
Tahdinkertausmerkit
Yhden tahdin mittainen eksakti kertaus ("laiskantahti") merkitään tahtiin keskitetyllä "prosenttimerkillä":
Jos laiskantahteja on useita peräkkäin, ne on syytä numeroida lukemisen helpottamiseksi. Ensimmäinen, auki kirjoitettu tahti katsotaan numeroinnissa 1. tahdiksi, joten ensimmäinen laiskantahti merkitään numerolla kaksi:
Riviä ei mielellään saisi aloittaa laiskantahdilla (poikkeuksena ehkä vain yhtä-kahta eri kuviota sisältävät rumpu- tms. stemmat).
Kahden tahdin mittainen eksakti kertaus merkitään seuraavasti:
Huomaa, että kerrattavien tahtien tulee tässä tapauksessa olla keskenään erilaisia.
Rakenneosiin vaikuttavat kertausmerkit
Kertausmerkeillä osoitetaan, että merkkien sisään jäävä yksi tai useampi tahti tai kokonainen rakenneosa kerrataan eli soitetaan/lauletaan kahdesti. Rytmimusiikissa kertausmerkkeihin piirretään yleensä pienet "siivet" merkkien havaitsemisen helpottamiseksi (vrt. hakasulkeen merkki kohdassa 1., viivastot). Kertausmerkki koostuu kaksoisviivasta, jossa ulompi viiva on paksumpi, sekä kahdesta pisteestä:
Kertausmerkkejä tulisi mielellään käyttää vain saman rakenneosan ja saman nuottisivun sisällä. Jos kerrattava jakso levittäytyy useamman rakenneosan tai sivun alueelle, on yleensä selkeämpää käyttää muita rakennemerkintöjä (esim. segno, da capo).
Jos kertaus alkaa kappaleen alusta, ei vasemmanpuoleista kertausmerkkiä käytetä. Myöhemmin kappaleessa se on kuitenkin pakollinen. Viivaston alussa vasen kertausmerkki sijoitetaan nuottiavaimen ja etumerkinnän jälkeen:
Kuvan nuolet osoittavat tahtien järjestyksen.
Saman tahtiviivan kohdalle sijoitettavat kertausmerkit piirretään "selät vastakkain":
Kertausmerkki piirretään aina mahdollisen sävellajinvaihdoksen osoittavan etumerkinnän jälkeen. Etumerkintä erotetaan tavalliseen tapaan kaksoisviivalla edellisestä tahdista:
Maaleja käytetään, mikäli toisen kertauksen loppu on erilainen kuin ensimmäisen kertauksen loppu. Kertausmerkit piirretään tällöin kertauksen alkuun ja 1. maalin loppuun. Maalit merkitään tahtiviivoihin linjatuilla vaakasuuntaisilla hakasilla ja maalin numerolla viivaston yläpuolelle:
Kuvassa nuolet osoittavat tahtien järjestyksen. Huomaa, että maalit voivat olla useammankin tahdin mittaisia; tosin maali ei mielellään saisi olla tahdeissa laskettuna juuri pitempi kuin maaleja kertauksessa edeltävä osuus. Myös yli kuuden tahdin mittaisia maaleja voisi olla syytä välttää. Näissä tapauksissa voi olla syytä kirjoittaa kertaukset "auki".
Jälkimmäinen (viimeinen) maali on oikeasta laidastaan auki, mikäli kappale jatkuu maalin jälkeen. Loppumerkin yhteydessä käytetään suljettua maalia:
Jos kerrattava rakenneosa soitetaan/lauletaan useammin kuin kahdesti, mutta erilaisia maaleja on vain kaksi, merkitse maalien lukemisjärjestys selkeästi maalien numeroihin:
Maaleja voi olla joskus kolmekin peräkkäin:
Voidaan myös käyttää ns. avoimia kertauksia:
Tekstit: "X-times" (joskus myös "Open") = kerrataan, kunnes näytöstä jatketaan eteenpäin; "Until Cue" = ennen näyttöä luetaan useamman kerran tämä maali ja kerrataan alkuun; "On Cue" = näytöstä hypätään tähän maaliin ja jatketaan eteenpäin.
Seuraava: 12. rakennemerkinnät
© 2007 Jere Laukkanen